Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen-CD jatkaa Hortto Kaalo-yhtyeen suurelle suomalaiselle yleisölle tunnetuksi tekemää kansainvälisen mustalaismusiikin perinnettä. CD:n solisti, näyttelijä (FIA) ja laulaja Krista on kasvanut Hortto Kaalon musiikinparissa, sillä yhtyeen perustajajäsen Marko Putkonen on hänen isänsä.

Krista oli mukana Porvoon Teatterin tuottamassa suuren menestyksen saaneessa Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen kesäteatteriesityksessä vuonna 2013. Marko Putkonen sovitti näytelmän ja sen ohjasi Tuovi Putkonen. Musiikki koostui perinteisestä mustalaismusiikista laajan Venäjän alueilta sekä Feija Akerlundin sävellyksistä. Lähes kaikki tämän levyn laulut sisältyivät esitykseen. Marko Putkonen on sovittanut levyn musiikin ja soittaa kitaraa sekä laulaa tyttärensä kanssa. Monet laulut ovat saaneet uudet romani- ja suomenkieliset tekstit Markon kynästä. Levyllä soittavat kesäteatterissa mukana olleet itä-uusmaalaiset ammattimuusikot trumpetistilla lisättynä.

Porvoon Teatterin lahjakkaat ja innostuneet laulajat ja muusikot ovat tutustuneet mustalaismusiikkiin vuosien varrella Marko Putkosen vaikutuksesta. Monet tunnetut ja rakastetut laulut ovat löytäneet väkevät tulkkinsa porvoolaisista näyttelijöistä ja laulun harrastajista.